Hyvin nuorena yllätyin siitä, miten pappini vastasi kysymyksiini Raamatusta. Uskoin Jumalaan samalla tavalla kuin liittovaltion hallitukseen: voimakkaaseen ja kaukaiseen olentoon, joka oli yhtä todellinen kuin oma kehoni, mutta jota en oikeastaan ymmärtänyt. Tuntui luonnolliselta kysyä kysymyksiä tästä olennosta. Tuntui luonnolliselta, että jos jokin ei minulle tuntunut järkevältä, sille löytyi järkevä selitys. Minulle oli hyvin hämmentävää, kun kysymyksiini ei vastattu hyvillä vastauksilla tai edes aidolla kiinnostuksella. Sen sijaan minua moitittiin kyseenalaistamisesta. Kesti kauan ymmärtää, miksi näin kävi, koska se oli minulle niin epänormaalia, mutta lopulta tajusin sen. Pappi ei käyttänyt kieltä samalla tavalla kuin minä. Hän ei käyttänyt sanoja selittääkseen todellisuutta parhaansa mukaan. Hänelle sanat olivat sosiaalisia signaaleja, uskollisuuden symboleja, mittoja ei niiden eksplisiittiselle sisällölle vaan alistumiselle. Tämä tuntui minusta syvästi väärältä. Se oli ja on edelleen henkinen allergeeni. Hylkään sen samalla tavalla kuin torjun jonkun, joka yrittää varastaa minulta. Tämä henkilö halusi ruiskuttaa minuun meemejä muista syistä kuin omasta totuudestaan. Hylkäsin kristinuskon, mutta koska olen erehtyväinen ihminen, päädyin automaattisesti toiseen uskontoon, joka hyväksyi epäilykseni kristillisestä opista: progressivismista. Mutta ajan myötä löysin samat kaavat uudelleen. Ihmiset sanoivat, että oli outoa, kömpelöä tai jopa fasistista kyseenalaistaa edistyksellisen opin kantavia oletuksia. Ja vaikka se kesti paljon kauemmin kuin olisi pitänyt, hylkäsin lopulta myös tämän dogman. Kukaan ei ole täydellinen totuuden etsijä. Olen varma, että minulla on ennakkoluuloja, kuten kaikilla ihmisillä. Pyrin poistamaan ne, parantaakseni sekä omaa maailmankuvaani että prosessia, jolla sen muodostan (ja meta-prosessia, ja meta-meta-prosessia jne.). En koskaan lopeta. Ja se on kaunista. Jos tämä matka olisi mahdollista suorittaa, elämällä ei olisi enää mitään järkeä. Mutta matka on loputon. Olen löytänyt tieni Jumalan näyn. Ja olen paljon avoimempi vaihtoehtoisille kehyksille kuin ennen, vaikka edelleen vaadin hyviä selityksiä. Ainoa asia, johon olen pitänyt kiinni, jota kieltäydyin sietämästä silloin enkä sietä nyt, ovat ihmiset, joiden koen etteivät edes yritä. Jos joku on polulla ja ehkä takanani, voin mielelläni rohkaista häntä. Mutta jos he eivät etsi totuutta lainkaan, jos he pelaavat eri peliä, jos he käyttävät kieltä ei viestintänä vaan aseena, he ovat viholliseni. Rehellisyys on syvin hyve. Me kaikki jäämme ilman täydellistä rehellisyyttä, edes itsellemme. Mutta se on fraktaali. Sinun pitäisi ainakin haluta olla vähemmän epärehellinen. Sinun pitäisi yrittää parhaasi.