1/4 Rikkaiden säilyttämien kokonaisvarallisuuden osuuden kasvattaminen – esimerkiksi verojen leikkaaminen – hyödyttää köyhiä, trickle-down-teorian mukaan. Siirtämällä tulot niille, jotka kuluttavat suuremman osan tuloistaan, niille, jotka kuluttavat pienemmän osuuden (ja näin säästävät enemmän), kokonaissäästöt kasvavat, mikä puolestaan lisää investointeja (suljetussa taloudessa säästäminen on aina yhtä suuri kuin sijoittaminen). Koska enemmän (tuottavaa) investointeja johtaa nopeampaan kasvuun, rikkaiden suurempi säästäminen hyödyttää lopulta köyhiä lisäämällä työpaikkoja ja palkkoja. Mutta tämä ei ole välttämättä sen totta enempää kuin se on välttämättä väärin. Itse asiassa trickle-down-teoria voi toimia tietyissä olosuhteissa ja epäonnistua toisissa. Pointti, jonka sekä trickle downin kannattajat että vastustajat usein ohittavat, on se, että vaikka politiikat, jotka siirtävät tuloja rikkaille, todella lisäävät rikkaiden säästämistä, avain on, lisäävätkö ne myös kokonaissäästöjä ja kokonaisinvestointeja. Käy ilmi, että tämä riippuu talouden taustalla olevista olosuhteista. Maassa, jossa investointitarve on erittäin korkea ja kotimainen säästö riittämätön rahoittamaan niitä kaikkia, kasvava tuloero voi todellakin hyödyttää köyhiä lisäämällä investointeja – jos on mekanismeja, jotka ohjaavat rikkaiden korkeampaa säästämistä tuottavaan sijoitukseen. Tällöin korkeammat BKT:n kasvuvauhdit voivat korvata tavallisten kotitalouksien säilyvän BKT:n vähenevän osuuden.